Tervetuloa Outi Almin kotisivuille

Tekstinäyte kirjasta Karkumatkalla kotiin

Koulussa kerroin tytöille uutiset, ja nekin innostuivat ja sanoivat tulevansa katsomaan heti, kun pentu olisi tullut meille. Oppitunnit torkuin ja haaveilin. Hyppäsin ensimmäiseen sopivaan bussiin, ja istuuduin ekaan penkkiin. Toisella puolella käytävää istui sama vaaleahiuksinen poika kuin edellisenäkin päivänä. Se vilkaisi ja moikkasi nopeasti. Moikkasin takaisin. Olikohan sekin joku äskettäin pakkomuutettu metsäläinen? En muistanut nähneeni sitä koulussa vielä talvella.
Kävelin kotiin eikä edes sade pilannut hyvää mieltäni. Kaivoin avainta repusta. Ja kaivoin. Tutkin taskut ja tyhjensin repun, mutta avainta ei ollut missään. Sade yltyi. Seisoin lipan alla, ja se suojasi hieman, mutta olo alkoi olla jo kostea. Soitin äidin kännykkään, mutta sillä oli vastaaja päällä. En muistanut, oliko se puhunut mitään menoistaan ja siitä, milloin se tulisi kotiin.
Tiellä ajoi punainen auto. Se hiljensi vauhtia, mutta jatkoi matkaa. Maalaiset vaikuttivat olevan uteliasta väkeä. Niiden piti tietää kaikki, mitä tapahtui. Vilu alkoi tuntua jo selässä asti. Hypähtelin muutaman kerran, mutta porras natisi niin uhkaavasti, että annoin olla.
Tiellä käveli joku mummo sateenvarjon kanssa. Se pysähtyi meidän portin kohdalle, tuijotti minua ja tuli sitten pihaan. Kirosin mielessäni.
- Etkö pääse sisään? Se kysyi.
Teki mieli vastata, että huvikseni seisoskelin sateessa. Mutta äiti oli iskostanut päähän, ettei vanhoille ihmisille saanut olla epäkohtelias.
- Avain jäi sisälle, tyydyin sanomaan.
- Eikö mikään ovi tai ikkuna ole auki?
Sanoin, ettei ollut, sillä äiti oli tarkka ovien ja ikkunoiden kanssa. Niitä ei jäisi vahingossa auki.
Mummo kaivoi takin taskusta linkkarin, jossa oli monenlaisia teriä.
- Vanha lukko. Jos minä kokeilisin sitä, se sanoi ja työntyi ohitseni ovelle.
Se antoi sateenvarjonsa pideltäväksi. Mummo tutkaili lukkoa ja teriä lähietäisyydeltä. Lopulta se työnsi yhden terän lukkoon ja väänsi, mutta kun mitään ei tapahtunut, se otti seuraavan terän ja kokeili sitä. Lukko ronksui, mutta raksahti sitten auki. Mummo hymyili ja avasi ven selälleen.
- No niin, nyt pääset lämmittelemään. Ota lämmintä juotavaa, ettet vilustu. Ja sano äidillesi, että vaihtaa lukon. Nuo vanhanaikaiset ovat huonoja, ne on niin helppo murtaa auki.
Kiitin. Muuta en saanut sanotuksi. Seisoin portailla ja katselin, kun mummo kääntyi vielä portilla ja heilautti kättään. Heilautin takaisin. Olin järkyttynyt. Naapurissa asui murtomummo, mutta sitä ei auttaisi kertoa äidille, sillä se saisi hepulin.